Jordan Hamel on kirjailija, runoilija ja esiintyjä. Hän on yksi Auckland University Pressin julkaiseman uusiseelantilaisen ilmastonmuutosta käsittelevän runoantologian No Other Place to Standin toimittajista. Hänen esikoisrunokokoelmansa ”Everything but you is everything” julkaistiin.
Mielipide: Tiesitkö, että Sean ”Dark Destroyer” Wallace on se stalkkaaja, jonka kohtaisit mieluiten, jos saisit tilaisuuden? Tai kun MasterChef-kilpailija Alvin Qua esitteli Drunken Chicken -annoksensa tuomareille, siitä tuli internet-sensaatio ja se aiheutti Shaoxing-viinipulan kaikkialla Australiassa?
Parikymppisenä olisin tyrmännyt ajatuksen siitä, että olisin niin juuttunut ilmaisen reality-ohjelman yksityiskohtiin. Varsinkin jos olisin kehittänyt rakkauden katsoa, ​​keskustella ja harrastaa yleisesti ottaen sietämättömiä arvovaltaisia ​​yliopistodraamoja sen sijaan, että olisin kehittänyt todellisia persoonallisuuksia ("Näitkö tämän uuden Breaking Bad -sarjan? Huoli, ette luultavasti ole koskaan kuulleet siitä").
Lue lisää: *Britannian kuninkaalliset tähdittävät pian tv-mainoksia vierailevien tähtien kanssa *TVNZ vs. Warner Bros Discovery NZ: Vertaile heidän vuoden 2023 ohjelmistoaan *Paikalliset julkkikset paljastavat tv-mieltymyksensä
Perheeni ei kuitenkaan koskaan jakanut nauruani reality-tv:n loputtomalla liukuhihnalla. Vanhempani kuuluivat sukupolveen ennen Netflixiä, Disney+:aa tai edes MySkyä. Heidän aikanaan istuttiin alas paahtamaan lammasta, katsottiin Kansakunnan Äiti Judy Baileyn kertomusta Neuvostoliiton tapahtumista ja istuttiin alas nauttimaan siitä, mitä TVNZ:n salaperäinen yliherra halusi ruokkia. Sisarteni osalta ehkä kyse on vanhentuneesta patriarkaalisesta ajattelutavasta, joka on luonut kokonaisen teollisuudenalan, tai ehkä se on vain sattumaa, mutta 2000-luvun puolivälin reality-genre näyttää sopivan täydellisesti heidän kiinnostuksen kohteisiinsa (sisustussuunnittelu, kuumat yksinäiset idiootit, kehon riivaaminen). Tietoiset ihmiset tulevat tietoisemmiksi.
Mutta mikään näistä käsitteistä ei aiheuttanut minussa muuta kuin irtautumista. Ajatus istua vuotavassa Dunedinin asunnossa ja katsella nuorta paria The Blockissa valitsemassa kuparisten tai messingisten ovenkahvojen välillä tuntuu liioittelulta. Jos katsot MasterChefiä tai Hell's Kitcheniä neljänä iltana viikossa ja ahmit Sarahin salaisen paistin tai Jonon mikrossa lämmitetyn säilykepihvin, itsemasokismin taso nousee uudelle tasolle. Joten välttelen koko genreä, ketä kiinnostaa?
Mutta viime vuosina kaikki on muuttunut. Alan pitää tosi-tv-ohjelmista. Alun perin selitin sen muuttumisella sarkastisesti myrkytetystä 20-vuotiaasta sairaalloisen vakavaksi 30-vuotiaaksi, jolla oli uusi rakkaus alueellisiin ranskalaisiin ruoanlaittomenetelmiin. Pohdittuani asiaa kuitenkin tajusin, että kyse oli jostain muustakin.
Viimeisten helvetillisten vuosien positiivinen puoli on ollut etätyön yleistyminen. Tämä tarkoittaa paitsi paitojen silittämisen vähenemistä, myös enemmän perheen kanssa vietettyä aikaa Timarussa. On jotain erityistä siinä, että antaa itsensä sopeutua siististi perheen rutiineihin ja arvostaa pieniä asioita, jotka on ehkä unohtanut tai joita ei ole ehkä huomannut kiireisellä viikonloppumatkalla. Nämä pienet asiat, joita olen oppinut arvostamaan? Arvasitteko. Iltaohjelmat perheen televisiossa. Minulle tämä on sama rutiini kuin teen juominen aterian jälkeen. Vakaa ja luotettava toisen käden onnen lähde.
Se, mikä alkoi passiivisena hyväksyntänä, muuttui nopeasti täysimittaiseksi investoinniksi. Oletko koskaan nähnyt aikuisen miehen itkevän täydellisesti kypsennetyn rapumunakkaan äärellä? Tänä vuonna näin kolme ihmistä samaan aikaan: isäni, minut ja MasterChef Fans vs Favorites -kilpailijan/27-vuotiaan palomiehen Danielin Darwinista. Tiedän toki, että nämä ohjelmat on suunniteltu koskettamaan sydäntäni ja painamaan empatian nappuloita, mutta jossain vaiheessa taisin vain luovuttaa, antaa sen vallata minut ja päätin käyttää kaikkia kykyjäni kritisointiin. Unohda se. kaikki. Löydä lohtua hyveellisestä johdonmukaisuudesta. Nyt minulla on toinen silta kotiin, vaikkakin keinotekoinen. Voin olla tylsistynyt tai surullinen Cookinsalmen toisella puolella, napsauttaa vanhaa ilmaista radiota tunnin ajan ja sitten jutella vanhempieni kanssa viimeisestä takaa-ajosta. Kukaan ei tiedä, että Baikaljärvi Serbiassa on maailman syvin järvi, tai kertoa siskolleni, etten odottanut Chris Parkerin olevan niin revitty kappaleiksi, tai juosta niin söpösti rannalla lapion kanssa.
Vaikka tilanne vähitellen hellittää, en ole täysin hölmö. En vieläkään pysty sisustamaan tai remontoimaan kotiani, ja vaihdan edelleen televisiomakuni oikeaan ihmiseen. Mutta vanhetessani ja viettäessäni yhä enemmän aikaa poissa kotoa, minua lohduttaa se, että perheeni on edelleen eristyksissä sohvalla vietettyään päivänsä katsellen MasterChefin siirtymistä viimeiseen jaksoonsa tai seuraavaan kauteen. Tanssii tähtien kanssa on alkamassa, ja toivottavasti missä ikinä olenkin, minäkin olen siellä.